Translate

tiistai 7. maaliskuuta 2023

Salko- eli tukkiruusut


                          

Salkoruusu heinäkuu 2021

En voinut ottaa salkoruusua mukaan helppoihin kylvettäviin kesäkukkiin, mutta koska sitä näkee yllättävän harvoin puutarhoissa, tein siitä ihan oman postauksen. 

Salkoruusut ovat kaksivuotisia kesäkukkia, mutta esikasvatettuna saattavat kukkia suotuisan kesän osuessa kohdalle jo kylvövuonna. Minulla näin on käynyt ainakin pari kertaa. Salkoruusu on suojaisan ja lämpimän paikan kasvi ja valitettavasti myös talvenarka. Sille onkin hyvä tarjota vettä läpäisevä ja runsasmultainen kasvupaikka. Minulla se on tässä istutettuna jalokärhön edustalle muurikivipenkkiin, jossa se viihtyi hyvin, vaikka aurinkoa olisi paikassa toki saanut olla tarjolla enemmän.

                           

Tämä kaunotar on 'Summer Carnival' lajike. Ihmettelin hieman alkuun kuinka siemenistä tuli vain tätä vaalenpunakukkaista kaunotarta. Sävyjä kun piti olla roosan lisäksi tummanpunaisen, valkoisen ja keltaisen sävyissä. Keltaisesta en tosin tällä kertaa kaivannutkaan, mutta tummanpunainen ja valkoinen olisivat olleet mieleeni.

                                                        

Taustalla saman sävyisiä pinkkejä kosmoskukkia.


Tässä viime kesänä heinäkuussa kukkinut tumma 'The Watchman' jonka tummanpunaiset, lähes mustat kukat, ovat ehkä omaan makuuni hieman liiankin tummat. Keltaiset värililjat onneksi hieman kirkastivat niiden tummanpuhuvuutta.

                                           
Tässä vanha kuva kasvimaan kasvilavassa kukkineesta salkoruususta. Se oli ihan ensimmäinen täällä nykyisessä kodissa kasvattamani salkoruusu ja jopa niin kaukaa, kuin vuodelta 2012.


Kolme viimeistä kuvaa syyskuulta 2019.




Syksyllä salkoruusun kukat kannattaa jättää leikkaamatta paikoilleen. Siementen kypsyessä ja mikäli onni on myötä, salkoruusu kylväytyy näin ihan itsestään. 


Vaikka salkoruusun kanssa ei aina onni suosisikaan, kannattaa sitä mielestäni kuitenkin kasvattaa, sillä niin kaunis se on kukkiessaan ja etenkin silloin, jos sille on puutarhassa tarjota sen suosima lämmin, ravinteinen, läpäisevä ja runsasmultainen kasvupaikka. On aina jännittävää keväisin tutkia kukkapenkkiä ja etsiä sieltä mahdollisesti itäneitä taimivauvoja.

11 kommenttia:

  1. Kiva, että nostit salkoruusunkin esille. Salkoruusu on kaunis, eikä minusta kovin vaikea kasvatettava. Talvelle se on selvästi muita "allergisempi".
    Kasvatin muutama vuosi sitten siemenestä pinkin kerrotun salkoruusun, joka kukki jo ensimmäisenä kesänä. Jätin kasvin syksyisin paikoilleen siemenineen. Kovin paljon se ei runsastunut, vaikka siemenkotia oli yleensä paljon. Ilokseni se kasvoi ja kukki useamman kesän, kunnes viime vuoden talvi jääkansineen oli sille liikaa. Nyt on itämässä uusia salkoruusuja, joiden toivon pääsevän maahan saakka ja viihtyvän pitkään puutarhassani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että sinulla on ollut puutarhassasi salkoruusuja. Varmasti hieno juttu saada nauttia useamman kesän ajan salkoruusujen kukinnasta. Osoittaa, että valitsemasi kasvupaikka on ollut niille oiva. En uskaltanut ottaa salkoruusua helposti menestyvien joukkoon juuri tuon talvenarkuuden takia. Kylmä, vähä aurinkoinen ja sateinen kesä ei myöskään suosi salkoruusua, mutta eipä varmasti mitään muutakaan kasvia.
      Onnea salkoruusuille.

      Poista
  2. Kiitos samoin. Harmi, että sää ei näytä suosivan lainkaan Naistenpäivää.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana postaus!
    Minulla ei ole koskaan ollut salkoruusuja omassa puutarhassa, mutta tänä vuonna aion yrittää.
    Säästä puheenollen, täällä oli yöllä -28 ja sen myötä aurinkoinen aamu. Nyt iltapäivällä alkaa pilvistyä. Oikein mukavaa naistenpäivää säästä riippumatta. 🌺
    PS Oletko huomannut, että seuraan sinua nyt Instagramissa? 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara.
      Hienoa, toivotan onnea kasvatukseen.
      Instagrammissa tulee vierailtua melko vaihtelevasti, joten en ole huomannut. Kiitos tiedosta.

      Poista
  4. Upeita hörhelöitä! Sain viime kesänä tummanpuhuvan 'Nigran' taimen, joka kasvoi oikein hyvän kokoiseksi syksyyn mennessä. Nyt jännään sen talvehtimista. En ole aiemmin kasvattanut salkoruusua ja vähän mietin, onko valitsemani paikka sille mieluinen. Olisi niin hienoa nähdä sen kukkivan.
    Täällä aurinko paistaa kirkkaasti ja melkein 25 asteen pakkanenkin on päivän mittaan lauhtunut viiteen asteeseen. Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon onnea salkoruusullesi.Toivottavasti se on talvehtinut hyvin. Uskoisin lumisuojan ainakin olevan sille hyväksi.
      Hienoa, että teillä naistenpäivä kuluu aurinkoisissa merkeissä. Täällä koko päivä on ollut hyvin pilvinen ja harmaa.
      Hyvää naistenpäivää myös sinulle. 🌺

      Poista
  5. Tukkiruusua koskaa kuullukkaa. Ihaallu oon aina antaumuksella, mutten koskaa itte kokeellu.

    VastaaPoista
  6. Nyt vain kokeilemaan. ”Ei ota, ellei annakkaan”.

    VastaaPoista
  7. Olen myös ihastunut salkoruusuihin. Tosin salkoruusu on Pohjanmaalla vähän haastava kun talvehtiminen joskus epäonnistuu. Jos syksyllä peitän tarkasti styrokslaatikoilla, kuivilla lehdillä ja havuilla olen onnistunut. Maakellari on toinen vaihtoehto pikkutaimille talvella. Viime kesänä meillä oli aika paljon kukkivia salkoruusuja.

    VastaaPoista
  8. Onpa kiva kuulla onnistuneita salkoruusukokemuksiasi. Ovat kyllä upeita kaksivuotisia ja ehdottomasti kasvattamisen arvoisia.
    Minäkin olen alkuaan Pohjanmaalta kotoisin.
    Kiitos vierailustasi.

    VastaaPoista