Translate

perjantai 9. kesäkuuta 2023

Lumipalloheisi ja laukat

Lumipalloheisi on yksi pihamme kauneimmista pensaista. Se oli alkuaan monirunkoinen, mutta olen poistanut siitä pikku hiljaa ylimääräisiä runkoja. Tarkoituksena oli tehdä siitä yksirunkoinen pikkupuu.

No nyt runkoja on jäljellä vielä kaksi, sillä en ole hennonutkaan karsia sitä enää lisää kuten tarkoitus alkuaan oli.


Kuten kauempaa otetusta kuvasta huomaa, on lumipalloheisi jo ihan näyttävän kokoinen. Jostain syystä sen pallokukat ovat tänä kesänä puhjenneet oksille hieman toispuoleisesti. Naapurin roskis näkyy osuneen kuvaan juuri sopivasti. Lumipalloheiden oikealla puolella kukintansa aloittaneet jättilaukat 'Gladiator' sekä  'Purple Sensation' ukkolaukat.

Tässä kuva jättilaukoista vielä lähempää.


Olen alkanut pitää laukoista vuosi vuoden jälkeen yhä enemmän. Tässä kukinnassaan jo pidemmällä olevat, angervopenkin 'Gladiator' -jättilaukat.


Loppuun vielä kuva myös saman penkin takaosassa kukkivasta ihanasta vuorijumaltenkukasta.

Viikko on ollut hieman tuulinen, mutta auringon paistaessa on lämpö kuitenkin tuntunut jo hyvinkin kesäiseltä. Neljä lapsenlapsistamme on ollut luonamme yökyläilemässä ja säpinää ja touhua onkin mummilla ja papalla todella riittänyt.

Mukavaa viikonloppua.

24 kommenttia:

  1. Upeat lumipallot ja upeat laukat ja herkän kaunis tuo viimeinen ♥

    VastaaPoista
  2. Lumipalloheitesi on kerrassaan upea ja näyttää kivalta kaksirunkoisena. Laukat sopivat hyvin sen viereen ”palloja eri väreissä”. Olisi kiva löytää jostain vuorijumaltenkukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumipalloheisi kukkii kyllä runsaasti joka vuosi.
      Vuorijumaltenkukka on kyllä ihana.

      Poista
  3. Lumipalloheisi näyttää jo kauniilta pikkupuulta! Laukat ovat ihania -tuovat väriä kukkapenkkeihin juuri nyt tulppaanien kuihtuessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jo kyllä ihan hyvän kokoinen.
      Laukat ovat kyllä minustakin tosi hienoja.

      Poista
  4. Jättilaukat on upeita, etenkin kun niitä on noin monta lähekkäin.
    Meidän pihallakin on lumipalloheisi, mutta on ihan pensasmainen, kun en ole osannut leikata sitä mitenkään. Yhtenä vuonna se oli ihan rojuisen näköinen ja luulin sen kuolevan, mutta seuraavana vuonna kukki taas ihan hienosti, kuten tälläkin hetkellä.
    Walkerin hernepuu on hieno! Minä luulin omani kuolleen, kun se lähti niin hitaasti tekemään lehtiä tänä kesänä. Onneksi en ehtinyt antaa sille lähtöpasseja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jättilaukat ovat kyllä näyttäviä.
      Minulla on kaksi lumipalloheisiä. Toinen kitui monta vuotta aivan liian kuivalla kasvupaikalla. Siirto uuteen paikkaan on saanut sen pikkuhiljaa elpymään.
      Walkerin hernepuun pitäisi kyllä olla aika kestävä.


      Poista
  5. Wau onpa lumipalloheisi täynnä pallukoita.
    Meillä oli myös iso pensas, mutta syksyllä jouduimme poistamaan, siihe tuli kirva ongelma.
    Laukat ovat myös minun suosikkejani, hyödynnän ne syksyllä varsia myöten.
    Ihanat kuvat💚
    Aurinkoa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumipalloheisi saa herkästi ötököitä, jos sen kasvupaikka on liian kuiva ja aurinkoinen. Kuten tuolla aiemmin kerroin, kahdesta lumipalloheidestäni toinen kitui pitkään liian kuivassa kasvupaikassa. Siirto uuteen varjoisampaan paikkaan on saanut sen hiljalleen elpymään.
      😊😊

      Poista
  6. What a beautiful 'snowy balls' tree, Anemone. I like it! Your decorative onions bloom very pretty. Happy weekend.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanan näköistä. hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Lumipalloheisi on kaunis viihtyessään ja sinulla tuntuu kyllä viihtyvän. En ole omaan kuivaan pihaan uskaltanut hankkia kun olen lukenut tuholaisten herkästi iskevän jos on liian kuivassa. Hienot jättilaukat joiden kukinta-aikaan jo kuihtuvien lehtien ongelman olet saanut melko kätevän oloisesti ratkottua peittävillä kuunliljoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumipalloheisi ei tosiaan viihdy liian kuivalla kasvupaikalla. Meillä se näyttää pitävän savisesta pohjamaasta.
      Kuunliljoilla saa kyllä aika kivasti peitettyä laukkojen kuivuvat lehdet.

      Poista
  9. Hieno lumipalloheisi, ja laukoissa on myös samaa muotoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivat kyllä kivasti yhteen jo värienkin puolesta.

      Poista
  10. Onpa lumipalloheisi mahtavan kokoinen! Ehkäpä näytä näitä kuvia omilleni, jotka eivät ole muutamassa vuodessa paljon polvenkorkuista korkeammaksi kasvaneet. Toivon niistä tuollaisia yhtä mahtavia. Kuivuus niitä varmaan kurittaa, vaikka olen yrittänyt lykätä ne niin lehtomaisiin paikkoihin kuin mahdollista.
    Minäkin ihastelin pallomaisia kukintoja yhdessä.
    Teillä on varmaan ollut työlästä, mutta niin ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa olla kyllä jo ihan kunnon puun kokoinen. Savinen pohjamaa ja siimeksinen kasvupaikka näyttää olevan heidelle mieleen.
      Lastenlasten vierailut ovat aina tosi kivoja, mutta ohjelmatoimistona toimiminen on kieltämättä välillä hieman voimia kysyvää.

      Poista