Translate

perjantai 20. toukokuuta 2022

Suihkulähderuukku paikoilleen

 

Eilen iltapäivällä aloitin suihkulähdealueen siistimisen. Kokosin alueelta ensin kaikki koristekivet viereiselle laatoitukselle. Itse suihkulähteen alla olevan saavin tyhjensin jo aiemmin ja pesin puhtaaksi. Saavin pohjalle tuli myös kerros allassubstraattia, joka toimii biologisena suodattimena ja pitää veden huomattavasti kauemmin  puhtaana. 


Nostin ylös myös laatat ja suihkulähteen ruukun ympärillä olevat betonikivet ja pesin painepesurilla puhtaiksi.


Tänään jatkoin kesken jäänyttä työtä heti Porvoossa asioilla käyntimme jälkeen. Kivien ja laattojen alle tuli taas palanen rikkaruohosuojakangasta, jonka ujutin myös osin oikealla näkyvien isojen kivien alle.


Tämän jälkeen asettelin kaikki pestyt betonikivet, laatat sekä koristekivet takaisin paikoilleen. 

Sitten olikin enää ruukun alla olevan saavin täyttö vedellä ja suihkulähdepumpun asentaminen paikoilleen. Työhön kaikkineen kului yllättävän paljon aikaa. Etenkin koristekivien kerääminen pois paikaltaan ja takaisin asettelu, oli melko aikaa vievää.


Heti aamusta Porvoossa asioinnin syy löytyy kuvasta. Mieheni on tekemässä kasvimaalle porttia ja tarpeeksi ohutta painekyllästettyä lautaa onnistuimme saamaan vain sieltä.

 Juttua asiasta tulee sitten myöhemmin.

12 kommenttia:

  1. Todella siistin ja kauniin näköinen alue. Vaatii kuitenkin sitä työtä, mitä teet.

    VastaaPoista
  2. Kelpaa kyllä ihastella, kaunis ja siiti suihkulähdealue sinulla. Ja noin huolella kun tekee niin ei ihan pieni tovi riitä, ihailtavaa ahkeruutta :)

    VastaaPoista
  3. Teillä etenee pihahommat, kun ne kiinnostaa molempia 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mukava, että mies hoitaa nurmikon hoidon sekä kaikki tarvittavat rakenteet puutarhaan.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos. Ruukkusuihkulähde on aika helppo ja vaivaton pitää puhtaana.

      Poista
  5. Tuollaiset työt vievät ilman paljon aikaa, mutta onhan sitten lopussa hyvä mieli tehdystä työstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa kului yllättävän paljon, mutta nytpä yksi kevättyö on taas vähempänä.

      Poista
  6. Taas syntyy huolellista ja siistiä jälkeä! Kaunis vesiaihe! Ja porttikin näyttää jo nyt hienolta!

    VastaaPoista
  7. Sinäpäs olet nyt ahkerasti siistinyt puutarhan alueita, ihailtavaa reippautta! Niin siistiä tuli suihkulähteen aluestaakin. Suihkulähteen ruukku on todella kaunis. Kasvimaallenne on selkeästi tulossa hieno portti. Minä rakastan puutarhaportteja, joten odotan innolla lopputulosta.

    VastaaPoista