Translate

keskiviikko 24. elokuuta 2022

Ihanat syyshortensiat



Takapihan vanhemmassa lankkupenkissä kukkii parhaillaan syyshortensia 'Wim's Red'. Valkoiset kukat 


ovat alkaneet jo aavistuksen verran punertua. Kukkien väri muuttuu valkoisen kautta vaaleanpunaiseksi, muuttuen lopulta tummanpunaiseksi.

                                 

Seinämän läpi on hieman hankala kuvata.


Wim's Redin oikealla puolella penkissä kukkii 'Magical Candle' jonka kukat muuttuvat myös kukinnan edetessä valkoisista kauniin vaaleanpunaisiksi.


'Magical Candle'n oikealla puolella taas kasvaa ja kukkii melko pienikokoinen syyshortensia 'Bobo'.


Uudempaan lankkupenkkiin istutin viime syksynä kolme jo aikaisin heinäkuussa kukintansa aloittavat 'Prim White' syyshortensiat. 


Kivasti jo kukkivat vaikka ovatkin vielä kooltaan melko pieniä. Penkin takaosassa vasemmalla ovat myös 'Sundae Fraise' ja 'Vanille Fraise'.


'Prim White' (kuva yllä ja alla).




Sitten ihanasti etupihan muurikivipenkissä kukkiva pallohortensia 'Annabelle'. Sen kukinta on kestänyt jo hyvin pitkään. Kukkien koko on suuri ja hyvin näyttävä. 


Tämä on kyllä puutarhamme ehdoton hortensiasuosikki.


Loppuun vielä kukinnan alkuvaiheessa napattu kuva. 

10 kommenttia:

  1. Hortesiat ovat tosi kauniita ja kukkivat pitkään. Pystyt seuraamaan aitiopaikalta näiden eri lajikkeiden kukintaa ja ominaispiirteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo pitkäkestoinen kukinta, on yksi niiden hyvistä ominaisuuksista.

      Poista
  2. Syyshortensiasi ovat tosiaan upeita. Monissa on niin kaunista tuo ominaisuus, että ensin kukat ovat valkoisia ja sitten muuttuvat ihastuttavalla tavalla punertaviksi. Se mitä aina ihailen puutarhassasi on kuinka siististi ja jämäkästi kaikki on rakennettu ja hoidettu. :)
    Lämmin kiitos kommentistasi tänään. Elokuu on ollut kaunis (joskin stressaava, kun ukkosmyrskyjä on ollut uhkana joka viikko). Tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille eivät edes ukkoset ole yltäneet vaikka nekin olisin ottanut veden toivossa ilolla vastaan. Meillä kuivuus on todella huolestuttavaa. Mietinkin kuinka kasvien mahtaa käydä jo toisen kuuman ja kuivan kesän jälkeen, jollei syksyllä tule kunnon sateita.
      Kiitos samoin.

      Poista
  3. Sinulla on upeita syyshortensioita. Prim Whitea voisin matalampana harkita itsekin. Vuosi sitten istuttamani pallohortensiat kukkivat pitkään ja suurina. Ihmettelen, etten ole aiemmin älynnyt niitä hankkia.

    VastaaPoista
  4. Pallohortensiat kukkivat todella pitkään. Tapaan kuivattaa niiden kukkia myös talvea varten. Kransseihin kuivatuista kukista saa myös kivan lisän.

    VastaaPoista
  5. Kauniita hortensioita ja oikein kiva valikoima erilaisia. Pallohortensioissa onkin muhkeat kukinnot, vaikka ainakin toinen omista 'Vanille Fraseistani' on tänä vuonna tehnyt sen verran kookkaat kukinnot, että vetää varmasti vertoja pallohortensiallekin. 'Prim White' kasvaa minusta mukavan tanakkana. Ei paljon sateet sitä haittaa. Saa nähdä, tuleeko meillä tulevalla viikolla jo ensimmäiset hallat ja kuinka paljon hortensiat siitä kärsivät. Yleensä ovat valitettavasti ruskettumassa ensimmäisten joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi eri lajikkeita on jo runsaasti saatavilla.
      Toivottavasti hallat pysyisivät vielä pitkään poissa.

      Poista