Translate

sunnuntai 21. elokuuta 2022

Syysleimut


Syysleimut ovat pintajuurisina kärsineet meillä pahoin kuivuudesta, sillä en ole ehtinyt ja jaksanut kastella niitä tarpeeksi näillä helteillä.


Tämä syysleimu on mielestäni todella kaunis. Kukat ovat hieman tavanomaista pienemmät, mutta niitä on hyvin runsaasti. Olen saanut tämän syysleimun alun naapurissa asuvalta ystävältäni. Se on mitä ilmeisemmin kestävää vanhaa kantaa oleva syreenileimu? Kertokaa jos olen väärässä.


Olisin iloinen, jos joku täällä blogissa vieraileva sattuisi kenties tunnistamaan, mikä lajike mahtaa olla kysymyksessä?

                            

Se näyttää tosi kauniilta kukkiessaan 'Europa' syysleimun ja sinipallo-ohdakkeen kaverina.


Edessä oikealla syysleimu 'Europa' lähempää kuvattuna.


Saman penkin sinipallo-ohdakkeiden saartama punakukkainen syysleimu.


Tämä on muistaakseni 'Osmo Heikinheimo'.


'Heikinheimo' kasvaa tonttimme laidalla tienvarsipenkissä. Paikka on suurimman osan päivää melko varjoinen ja kukinta alkaakin aina hieman myöhemmin, kuin muilla syysleimuilla.
 

Tämän leimun väri on minulle hyvin mieleinen.




'Starfire' taas on väriltään lämpimän punainen.( Kuva yllä ja alla.)




Yllä olevan leimun lajikkeesta ei valitettavasti ole mitään muistikuvaa.


 'Early Red' on syysleimuistani nuorin tulokas, eikä ole ehtinyt vielä suuremmin laajentaa kasvustoaan sisääntulon viereisessä penkissä.


Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa.

20 kommenttia:

  1. Leimut voimakkainen väreineen ovat ihania loppukesän kukkia! Tuo pienikukkainen näyttää hyvin paljon samanlaiselta, kuin oman pihani syreenileimu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin olla leimun suhteen siis oikeilla jäljillä. Kiva kuulla, että sinullakin on hyvin vastaavanlainen syreenileimu.

      Poista
  2. Kuivuus koettelee syysleimuja. Minustakin näyttää kovasti syreenileimulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liiallinen kuivuus on kyllä koetellut leimuja tänä kesänä. Nyt meillä vihdoin sataa. Kauanko, se jää nähtäväksi?

      Poista
  3. Lajikkeista en osaa sanoa mitään. Meillä oli aina lapsuuskodissa syysleimuja kukkapenkeissä. Niitä kasvoi myös nykyisen kotini kukkapenkissä edellisen omistajan jäljiltä. Minä olen onnistunut hävittämään ne :(

    VastaaPoista
  4. Syysleimut ovat ja ovat olleet pitkään hyvin perinteisiä perennoja.
    Aina niitä ei suinkaan onnistu pitämään hengissä.

    VastaaPoista
  5. Syysleimusi ovat loistavan värisiä.

    VastaaPoista
  6. Syreenileimuksi epäilemäsi leimukukka on kaunis, tuota ottaisin itsellenikin jos vastaan tulee. Minäkin pidän kovasti ’Osmo Heikinheimosta’, se sointuu hyvin Jackmaniin ja Hagley Hybridin viereen.
    Syysleimut eivät tosiaan tykkää kuivuudesta, nyt saivat onneksi vähän vettä taivaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain viestin naapuriltani eilen kännykkääni (tuon leimun alkuperää lähemmin häneltä tiedustellessani), jossa hän kertoi äitinsä kertoneen leimun olevan jotain vanhaa kantaa. Kiva, että asia näin varmistui, vaikka lajikkeesta ei edelleenkään ole tietoa.

      Poista
  7. Syysleimut ovat upeita kukkia. Äidillä oli aina niitä paljon. Kun hänestä aika jätti, hävisi myös syysleimut penkistä. Ihan kumma juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitisi hoiti niitä varmasti rakkaudella ja hyvin. Kun hän poistui, poistuivat sitten leimutkin.

      Poista
  8. Kovin pahasti ei kuivuus syysleimuissasi onneksi näy. Kauniisti kukkivat ja oma suosikkini Early Red myös löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt niitä ei onneksi ole härmä ainakaan vielä vaivannut, vaikka kuivuudesta ovatkin joutuneet kärsimään.

      Poista
  9. Syysleimut kuuluvat loppukesään ja puutarhaan, mutta harmillisesti ovat varsin alttiita härmälle tai sitten näyttävät surkeilta kuivana syksynä. Sinun leimukukissasi ei ainakaan kuvien perusteella näy kumpaakaan! Kauniin värisiä leimuja siellä kasvaakin! Olen aikoinaan saanut anopiltani vanhaa kantaa olevaa lilakukkaista, sekin lienee Heikinheimo, niin samanlaiselta näyttää kuin kuvissasi oleva leimu. Täällä vedetuloa edelleen odotellaan. Aamupäivällä oli pieni kuuro moniin viikkoihin. Kiiltoleimukasvustot oli pakko leikata kokonaan pois, niin surkealta näyttivät penkissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen todella ihmeissäni, ettei ainakaan vielä leimuissa ole näkynyt lähes vuosittain loppukesästä esiintyvää härmää. Leimujen alalehdet ovat kuivuneet osin ihan ruskeiksi, mutta onneksi kukinta on sentään jäljellä.
      Meillä satoi vihdoin viimein vettä. Sademittarin mukaan 8mm. Ei tarpeeksi, mutta kaiken otin kyllä ilolla vastaan.

      Poista
  10. They are pretty phlox Anemone. I don't know the variety, yours look wonderful.

    VastaaPoista
  11. Onpa sinulla kauniita syysleimuja! Ostin juuri melko tumman lilan syysleimun. Luulen sen olevan Wilhelm Kesselring, tosin vähän samannäköinen kuin Heikinheimo, paljon tummempi vain.

    VastaaPoista
  12. Kauniisti kukkivat leimukukkasi. Meillä valakonen on nyt levinny ja täytyy penkki myllätä nyt syksyllä ja sitä kurittoo pois. Leimukukat muistan jo lapsuuskodistani äitini kukkapenkistä. Valakaonen ja vaaleanpunainen, lajikkeista ei tietoa.

    VastaaPoista