Translate

torstai 4. elokuuta 2022

Salkoruusut ja unikot

Puutarhassa on jo jonkin aikaa kukkinut hyvin tummakukkainen salkoruusu 'The Watchman' jonka kylvin viime keväänä. Nuppuja on vielä paljon avautumatta joten uskonkin, että kukinta tulee kestämään pitkään. 


Kukka on melko kookas ja silkkimäinen.


En ole tukenut kasvia mitenkään. Varret ovat onneksi pysyneet hyvin tanakasti pystyssä.


                           
                          

                                                         Sitten muutama kuva unikoista. 


Nämä kylväytyvät vuosi toisensa jälkeen perennapenkkeihin ihan itse ja osa niistä on jopa risteytynyt keskenään.

Siemenet sain vuosia sitten Kotipuutarhalehden mukana tilaajalahjana.



Valkoinen unikko on hyvin kaunis. Tämä ilmaantui hieman yllättäen ja salaa kasvimaan kasvilavaan. Mistähän lienee sinne kulkeutunut?


Loppuun vielä kuva viime sunnuntaisesta, suloisesta vierailijasta. 

8 kommenttia:

  1. Upeat tummat salkoruusut, salkoruusuja kasvaa Turkissa ihan luonnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ovat kyllä hyvin tummat. Lähes dramaattiset.

      Poista
  2. Hienon värinen salkoruusu. Kasvatin uusia siemenestä, mutta eivät ilmeisesti vielä tänä kesänä kuki. Menetin pitkäaikaisen salkoruusuni viime talven melskeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mustanpuhuva, mutta silti jollakin tapaa hieno.
      Onpa harmi. Salkoruusuja kun kasvatetaan nykyisin aika vähän puutarhoissa.

      Poista
  3. Hianon färine salakoruusu. Ei niin yleene färi. Ja ihanan pinkki rimpsu-unikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuun mietin pidänkö väristä vai en. Nyt, kun kukkia on puhjennut enemmän, olen siihen ihan tyytyväinen.

      Poista