Translate

keskiviikko 31. elokuuta 2022

Muutama uusi hankinta puutarhaan

Heinäkuussa Riihimäellä asioidessamme tuli samalla käytyä jälleen kerran myös Puutarhatalo Sydänmaalla ja valikoituihan sieltä taas muutama kasvi puutarhaan. Kaikki hankkimani kasvit, yhtä lukuun ottamatta, ovat olleet siirteessä odottamassa istuttamista tuleville kasvupaikoilleen.


Olen ostanut pariinkin eri otteeseen Pamina -syysvuokkoa, mutta valitettavasti se ei ole meillä menestynyt. Nyt päätin kokeilla tätä hopeasyysvuokko 'Robustissima'a jonka kerrotaan olevan kestävin syysvuokkolajike. Katsotaan josko tämä sattuisi menestymään?


Punakukkainen 'Pulsar Red Shades' tarhakylmänkukka myös ihan vaati päästä ostoskoriin. Pidän kovasti minulla jo ennestään olevasta siniviolettikukkaisesta tarhakylmänkukasta. Kiva oli saada tämä punakukkainen sille kaveriksi. 


Reunusasteria minulla ei aiemmin ole ollutkaan, joten pitäähän tätäkin kokeilla.


Piikkipäivikki on paahteisen ja kuivan paikan kasvi, jonka sanotaan soveltuvan kivikkoon, jonne ajattelinkin sen istuttaa. Fuksianpunaiset kukat sopivat varmaan kivasti harmaita kiviä vasten.


Tarhajaloangervo 'Astary White' on matala, vain 35-40 cm korkea. Kukat ovat puhtaanvalkoiset. Tämän ajattelin istuttaa takapihan uudempaan lankkupenkkiin.


Jaloritarinkannus 'Magic Fountains' taas pääsee muurikivipenkkiin sinisten jaloritarinkannusten seuraksi. Tämänkin lajikkeen kukat ovat puhtaanvalkoiset.


Lilac Lights- revontuliatsalea oli hankinnoista minulle ehkä se kaikkein mieluisin. Sen istutin jo aiemmin takapihan lankkupenkkiin, muiden siellä  kasvavien atsaleojen joukkoon.

Ilma on muuttunut nyt kuin katkaisijasta kääntäen hyvin koleaksi. Toivottavasti aurinkoisia päiviä on vielä kuitenkin paljon syyskuussakin. 


4 kommenttia:

  1. Hyviä ostoksia!
    Mullakin taitaa olla tuota syysvuokkoa ja se on mennyt nyt jo ainakin kahden talven yli ja kukkii nyt jo useammalla kukalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että ’ Rodustissima’ on sinulla menestynyt. Nyt minullakin on toiveita sen menestymiseen puutarhassamme.

      Poista
  2. Kivat hankinnat! Meille kotiutui myös tänä vuonna punainen tarhakylmänkukka. Piikkipäivikki on ihan tuntematon kasvi minulle. Toivottavasti selviää talvesta hyvin ja kukkii kauniisti ensi kesänä. Peukkuja myös syysvuokon talvehtimiselle. Mukavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmänkukat ovat kyllä kauniita ja punakukkainen on ihan kiva lisä.
      Kiitos. Samoin sinulle.😊

      Poista